ENSIMMÄINEN TOIMINTAVUOSIYhdistyksemme on tullut kunniakkaaseen puolen vuoden ikään ja on aika kirjoittaa ensimmäinen toimintakertomus. Sysäys yhdistyksen perustamiseen syntyi matkailupalvelu Eräpäivän toimistossa eräänä heinäkuun alun päivänä kun kaksi historiasta kiinnostunutta kohtasi. Muutamien sähköpostiviestien jälkeen sitä jo istuttiinkin Alkkialammin kodalla suunnittelukokouksessa. Siinä kostealla penkillä hyttysten syötävänä yhdistyksen isä, äiti ja haltijakummit ( Kari, Marianne, Iiris-Maija ja Rauni ) suunnittelivat yhdistyksen perustamista ja päättivät kutsua koolle perustavan kokouksen. Nimivaihtoehtoja oli alussa monta, mutta lopulta löytyi se yhteinen.Virka perustettiin 27.7.2004 Parkanossa, Kourajärven kodalla palvelemaan historian harrastajia. Perustavassa kokouksessa oli paikalla 18 tulevaa jäsentä ja siinä nuotion leimussa syntyi Muinais-Kyrön historiallinen seura Virka ry. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Marianne Kortesoja Parkanosta ja hallitukseen Kari Väisänen Peräseinäjoelta, Katariina ja Eero Pylsy Hämeenkyröstä. Yhdistyksen sihteeriksi kutsuttiin Minnatuulia Mäkelä Ikaalisista, tiedotussihteeriksi Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala Karviasta ja rahastonhoitajaksi Eija Ojanen Parkanosta. Iiris-Maija pistikin heti toimeksi ja jo elokuulla yhdistyksemme internetsivut palvelivat historian harrastajia osoitteessa www.muinaiskyro.com, siellä voi tutustua tarkemmin yhdistykseemme ja sen toimintaan. Myös logo Virkalle saatiin aikaiseksi nopeaan tahtiin. Iiris-Maija, Marianne ja Kari yhdessä rakensivat yhdistyksellemme puhuttelevan logon, jonka kuvaustekstissä sanotaan seuraavaa: Logon perustana on punaokran värinen kannallaan seisova kolmiospiraali, joka kuvaa virkaa, kulkureittiä, jonka varrella kulkijan elämää ylläpitävät riista, puhdas vesi ja turva. Spiraalista muodostuu myös kaksi sisäkkäistä asumuksena käytettyä kotaa, jotka kertovat asutuksesta ja reitin varren kylistä. Keihäänkärki reitille saavuttaessa kertoo toisaalta metsästyskulttuurista ja toisaalta sen tarkoitus on puolustaa omaa reviiriä ja suojata kolmion sisällä olevaa elämää ylläpitävää kotilieden tulta. Kylmillä pohjoisilla alueillamme tuli on aina ollut ihmisen elämälle välttämätön. Kuvion värit muodostuvat punaokrasta, keltaokrasta ja noenmustasta. Ne kuvaavat ajalleen pyhiä maavärejä ja elämästä jääneitä merkkejä, joista noki on yleisin. Kuvalla haluamme kertoa ihmisen elämän samankaltaisuudesta eri aikoina, perus elementeistä, jotka suojelevat elämää: ravinnosta, lämmöstä ja yhteisön muodostamasta turvasta. Rekisteröinti ja sääntöjen muokkaus hyväksyttävään muotoon hoitui sitten aikanaan, suurimman ongelman aiheutti nimi: Virka koettiin patentti- ja rekisterihallituksessa harhaanjohtavana. Kaikkeen on kuitenkin selityksensä ja selittämällähän tästäkin selvittiin. Toiminta lähti käyntiin rivakasti, olihan Virka vastaus vuosien haaveisiin ja yhteistuumin lähdettiin asioita viemään eteenpäin. Ensimmäinen konkreettinen toiminto oli historiaristeily Kaidoille vesille Vesipääskyn siivin. Tämä kutsuvierastapahtuma järjestettiin alkusysäykseksi Kyrönkankaan Talvitien tutkimushankkeelle. Risteilyämme olivat tukemassa Pro Parkano, Q-records ja ravintola Käenranta sekä matkailupalvelu Eräpäivä. Risteilyllä kuulimme Leena Perälän tarinoita Kaitojenvetten ja Kyrönkankaan Talvitien mahtavasta historiasta ja Kari Väisänen esitteli meille löytämänsä kalliofiguurin Kaitojenvetten rantakalliossa. Figuuri puhutteli kaikkia mukana olleita ja kiinnosti myös tiedotusvälineitä. Syyskokous järjestettiin Hämeenkyrössä Sillanpään maisemissa Huupon talossa sijaitsevassa maisemakahvilassa. Saimme olla paikalla Eero ja Katariina Pylsyn vieraina ja nauttia upeista maisemista sekä tutustua Kierikkalan Sikomäkeen. Syyskokouksessa hallitukseen valittiin lisää jäseniä: tiedotussihteeriksi jo aiemmin kutsuttu Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala, Urpo Poutiainen Parkanosta, Kalle Hakala Parkanosta ja Rauni Virtanen Karviasta sekä varajäseneksi Leena Perälä Parkanosta. Kokouksessa päätettiin myös hakea Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:ltä hanketta Kyrönkankaan Talvitien tutkimiseksi ja Joutsenten Reitiltä hanketta selvittämään olisiko se Hämeenkyrön ensimmäinen kirkko mahdollisesti sijainnut juuri Kierikkalan Sikomäessä. Marraskuussa valmistauduimme osallistumaan Karvian Willinwiikon teatterikatselmukseen Rauni Virtasen kirjoittamalla Kalevalaisella runoteoksella Maaäidin hätähuuto. Esityksemme valmistui hyvin lyhyessä ajassa eikä harjoitusmahdollisuuksia löytynyt aivan tarpeeksi täysin viimeistellyn teoksen aikaansaamiseksi, mutta hyvän tapahtuman saimme silti aikaan. Muinaistulet syttyivät ensimmäisen kerran 5.11.2004 Kihniön Käskyvuorella, Parkanon Alkkianvuorella ja Karvian Kiviharjussa. Kaksi ensimmäistä paikkaa ovat vanhoja merkkitulipaikkoja ja jossakin Kiviharjussakin merkkitulia on poltettu, soranotto vain on hävittänyt menneisyyden merkit. Tapahtuma sai runsaasti julkisuutta ja mukavasti myös yleisöä, onnistumisesta on kiittäminen Kihniössä tapahtumaa hoitanutta Jokikylän kylätoimikuntaa ja Alkkiassa häärännyttä Pohjois-Parkanon kyläseuraa Metsäntutkimuslaitoksella vahvistettuna, Teatteri Sampolan kokemusta ja näyttelijäapua sekä tapahtumaamme tukeneita Parkanon kaupunkia ja Kihniön kuntaa. Tuloksena onnistumisesta oli toinen sija valtakunnallisessa teatterikatselmuksessa! Lopun vuotta rakensimme yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja etsimme toimintakanavia tulevaisuuteen. Tavoitteenamme on rakentaa Virkasta merkittävä toimija alueelle ja ennekaikkea parantaa yhteistyötä alueen kuntien historiaharrastajien kesken luomalla yhteisiä hankkeita ja tutustumalla toisiimme. Yhteistyössä on mahdollisuuden siemen, sen voimalla voidaan siirtää vaikka vuoria. Uutta vuotta otimme vastaan porukalla Ämmälän kodalla Karviassa, jossa esitimme uudelleen Maaäidin hätähuudon. Keli suosi ja runoteos mukautui tähänkin maisemaan. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Karvian matkailuyhdistyksen kanssa. Vuosi 2005 tuo uudet haasteet ja siihen suuntaamme katseemme avoimin mielin.
Parkanossa 28.2.2005 |